|
Suhdannekatsaukset SKOL kerää kaksi kertaa vuodessa jäsenyrityksiltään tietoa suunnittelualan markkinatilanteesta ja -näkymistä. Tiedoista koostettava suhdannekatsaus ilmestyy keväisin ja syksyisin. Kevään 2011 katsaus näyttää, että lisääntyneet vientihankkeet ovat kääntäneet suunnittelu- ja konsulttialan kasvuun kahden vuoden laskun jälkeen. Vientitilauskanta kasvoi kaikilla toimialoilla, mutta kotimainen tilauskanta lisääntyi vain talosektorin suunnittelijoilla. Osaavista suunnittelijoista on jo pulaa, vaikka vielä maaliskuussa alalla oli satakunta lomautettua, hekin työllistyvät kesän aikana. Suunnittelualan kokonaistilauskanta kasvoi talven aikana kymmenisen prosenttia, mutta toimialakohtaiset vaihtelut ovat merkittäviä. Teollisuussuunnittelijoiden vientitilauskanta nousi pohjalta yli 90 prosenttia, mutta lamaa edeltäneeseen tasoon on vielä matkaa. Kokonaistilauskannan kasvu jäi 22 prosenttiin, kun kotimaiset työt vähenivät. Talosuunnittelijat kasvattivat kokonaistilauskantaansa kuusi prosenttia, kasvu tuli sekä kotimarkkinoilta että vientitöistä. Pysäytettyjä hankkeita on edelleen yli kymmenen prosenttia tilauskannasta. Infrasuunnittelussa vientityöt lisääntyivät viidenneksen, mutta kotimaan uusien töiden vähäisyys jätti kokonaistilauskannan kasvun seitsemään prosenttiin. Aikaisemmat suhdannekatsaukset: Suhdannekatsaus 2/2010 |
|
|
Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 , sähköposti skolry@teknologiateollisuus.fi |
||