Lähes tuhat swecolaista muutti vuoden vaihteessa saman katon alle

Swecon uudet toimitilat toivat yhteen pääkaupunkiseudun kattavan palvelutarjonnan ja osaavan henkilökunnan – asiakkaidemme ja työntekijöidemme eduksi.

Swecolla on toimistoja 25 paikkakunnalla Suomessa ja paikallisia yksiköitä on jo aiemmin muuttanut samoihin toimitiloihin muun muassa Tampereella ja Oulussa. Nyt myös pääkaupunkiseudun yksiköt pääsivät saman katon alle kiinteistösijoitusyhtiö Spondan rakennuttaessa Swecon käyttöön kolme toimistotaloa Helsingin Ilmalaan. Huoneistoalaltaan noin 18 000 neliömetrin toimistotalokokonaisuus sijaitsee yhdellä pääkaupunkiseudun keskeisimmistä paikoista ja joukkoliikenneverkoston solmupisteessä.

Uusista toimitiloista Swecon arvojen mukainen matalaenergiatoimisto

Swecon uusista toimitiloista rakennettiin matalaenergiakohde, jolle tavoitellaan kansainvälistä gold-tason LEED-ympäristösertifikaattia. Kohteen suunnittelussa ja rakentamisessa korostuivat energiatehokkuus ja ympäristöä säästävät kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut, joiden kehittämisessä hyödynnettiin hankkeessa rakennuttajakonsulttina, rakennesuunnittelijana sekä energia- ja ympäristökonsulttina toimivan Swecon huippuosaamista.

”Uudet energiatehokkaat, sijainniltaan keskeiset toimitilat ilmentävät yhtiötämme liiketoimintaideamme ja arvojemme mukaisella tavalla”, Sweco Finlandin maajohtaja Markku Varis kertoo.

Sweco on ottanut suuren vastuun hankkeen suunnittelusta ja johtamisesta

Swecon tehtäviin on kuulunut suunnittelun ohjaus ja tietomallikoordinointi, tilaajan erillishankinnat, työmaavalvonta sekä projektinjohto rakennuttajakonsulttina Spondan alaisuudessa. Sweco on vastannut onnistuneesti koko hankkeen rakennesuunnittelusta tiukassa aikataulupaineessa. Lisäksi Sweco vastasi kohteen ympäristö- ja energiakonsultoinnista.

Sweco on laatinut toimitiloihinsa myös kestävän liikkumisen suunnitelman. Työ tehtiin yhteistyössä Spondan kanssa ja myös Swecon omat työntekijät olivat tärkeässä roolissa suunnitelman laadinnassa.

Synergiaa asiakkaan eduksi

Yhteiset toimitilat toivat yhteen pääkaupunkiseudun kattavan palvelutarjonnan ja osaavan henkilökunnan – asiakkaidemme eduksi. ”Asiantuntijoidemme välinen yhteistyö tiivistyy entisestään ja palvelumme sekä osaamisemme ovat entistä helpommin asiakkaidemme saatavilla. Kaiken osaamisen saa nyt saman katon alta”, Markku Varis kiteyttää.

Uudiskohteen rakentaminen käynnistyi keväällä 2014 ja tämän vuoden helmikuussa työmaalla juhlittiin harjannostajaisia. Kolme ensimmäistä toimistotaloa valmistuivat joulukuussa 2015 ja Swecon pääkaupunkiseudun yksiköt muuttivat uusiin tiloihin vuoden vaihteessa.